Upea video: Valas nousi pintaan suppaajan vieressä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yksikään valaslaji ei käytä ravinnokseen ihmisiä, mutta valaan kitaan joutuminen vahingossa on ainakin periaatteessa mahdollista. Eräs SUP-lautailija oli taannoin lähellä joutua tällaiseen tilanteeseen New Yorkin osavaltiossa.

Viraalina levinneellä videolla todistetaan lyhyttä, mutta sitäkin hurjempaa välikohtausta. Merellä Saltairen rannikon tuntumassa oleva suppaaja joutuu videolla läheiseen kohtaamiseen pintaan nousevan valaan kanssa. Etäisyyttä lautailijan ja valtavan eläimen välillä on vain metrejä.

Yllättävä tilanne tapahtui 15. elokuuta 2024. Vaikka ihminen päätyiskin valaan kitaan, olisi vatsaan asti joutuminen huomattavasti epätodennäköisempää. Esimerkiksi pieniä mereneläviä ravinnokseen käyttävien sini- ja ryhävalaiden ruokatorvet ovat niin ahtaita, ettei ihminen mahtuisi niistä edes läpi.