Kohua herättänyt Trump-elokuva nähdään Yhdysvalloissa ennen vaaleja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jo etukäteen kohua herättäneessä The Apprentice -elokuvassa Pam & Tommy -tähti Sebastian Stan näyttelee nuorta Donald Trumpia. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa maan presidentinvaalien kynnyksellä 11. lokakuuta.

Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään 5. marraskuuta 2024. Donald Trump on jälleen ehdolla republikaanien presidenttiehdokkaana. Demokraattien presidenttiehdokas on maan tämänhetkinen varapresidentti Kamala Harris.

The Apprentice -elokuva seuraa Trumpin vaiheita 1970- ja 80-luvuilla. Succession-sarjasta tunnettu Jeremy Strong näyttelee Trumpin mentorina toiminutta asiantuntija Roy Cohnia. Ivana Trumpin roolissa nähdään Borat-elokuvan jatko-osassa läpimurtonsa tehnyt bulgarialainen Marija Bakalova.

Aikaisemmin muun muassa Holy Spider -elokuvan ja kaksi The Last of Us -sarjan jaksoa ohjanneen Ali Abbasin The Apprentice sai maailmanensi-iltansa 20. toukokuuta Cannesin elokuvajuhlilla. Suomen ensi-iltapäivä ei ole toistaiseksi tiedossa. Elokuvan tuoreusprosentti Rotten Tomatoes -palvelussa on tällä hetkellä 75.