Blind Channelin jäsenet perustivat oman levy-yhtiön

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kansainvälistäkin menestystä niittäneen suomalaisen Blind Channel -yhtyeen jäsenet ovat tekemässä uutta aluevaltausta. Niko Moilanen ja Aleksi Kaunisvesi paljastivat Instagramissa perustaneensa oman Scary Noise Records -levy-yhtiön.

Muusikot kertovat suunnitelmistaan tuoreen levy-yhtiön Instagram-tilillä julkaistulla videolla. Kaksikon mukaan Scary Noise Recordsin koti sijaitsee Helsingissä, mutta operoi maailmanlaajuisesti. Itsenäinen levy-yhtiö hakee parhaillaan demoja lupaavilta artisteilta ja yhtyeiltä.

Blind Channel perustettiin Oulussa vuonna 2013. Yhtye on uransa aikana muun muassa edustanut Suomea vuoden 2021 Euroviisuissa, saavuttaen lopulta kuudennen sijaan finaaleissa. Blind Channelin tuorein albumi, Exit Emotions julkaistiin maaliskuussa 2024.