Miksi anteeksipyyntö on niin vaikeaa? Suuri osa ihmisistä kokee hankalana

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tuoreen selvityksen mukaan neljä kymmenestä ihmisestä vihaa anteeksipyynnön antamista. Suurin syy anteeksipyynnön antamisen hankaluudelle on se, että ihmiset eivät kestä myöntää olevansa jossain väärässä. Peräti 15 prosenttia kokee, että he eivät edes halua olla väärässä – saati myöntää sitä.

Kyselyyn osallistui tuhat 20–50-vuotiasta aikuista. Suurin osa sanoi, että anteeksi pyytäminen on vaikeaa. Peräti 23 prosenttia kyselyyn vastanneista tuntee, että anteeksi-sanan kautta ilmastavien tunteiden sanoittaminen on hankalaa. Tunteiden ilmaiseminen voi estää lopulta koko anteeksipyynnön. Sen avulla osoitetaan empatiaa.

– Anteeksi tuntuu olevan vaikein sana. Ihmiset eivät välttämättä edes usko olevansa väärässä, mutta anteeksipyynnön avulla voi osoittaa tunteita ja toisesta välittämistä, kyselyn tilannut Honor-elektroniikkayhtiö kertoo.