Pariskunnalta evättiin pääsy lennolle – syynä kahvitahra passissa

Matkailu Ohhoh! · Tim Isokivi

Matkaa suunnitellut australialainen pariskunta koki taannoin järkytyksen. Sean Ferresin ja Brooke Ashen oli määrä lentää Balille Virgin Australian lennolla. Heidän pääsy koneeseen kuitenkin evättiin Ashen passissa olleen kahvitahran vuoksi.

Ferres avautui tapauksesta Facebookissa. Hänen mukaansa kahvitahra oli mikroskooppisen pieni. Virgin Australian henkilökunta oli kuitenkin pitänyt passia lukukelvottomana tahran vuoksi.

Ferresin mukaan lentoyhtiö lupasi järjestää heille uuden lennon ilman lisämaksua, mikäli Ashe hankkisi hätäpassin. Soittaessa heille annettuun numeroon lentoyhtiöstä kuitenkin kerrottiin, että pariskunta oli merkitty lennolta pois jääneiksi, ja että heidän pitäisi ostaa uudet lentoliput.

Pariskunta päätyi lopulta matkustamaan Balille Jetstar-yhtiön koneessa. Uudet lentoliput Balille maksoivat 2 000 dollaria. Tällä kertaa passista ei kuitenkaan koitunut ongelmia.

Virgin Australian edustaja kommentoi tapausta News.com.au-uutissivustolle. Edustajan mukaan lentoyhtiön työntekijöiden täytyy pitää huoli siitä, että matkustajilla on mukanaan asiallisessa kunnossa olevat matkustusasiakirjat. Indonesian viranomaiset voivat määrätä lentoyhtiölle lähes 3 000 euron sakon, mikäli matkustajan annetaan matkustaa viallisen passin kera.