Sisarvaimot-kausi on kertausta vanhasta – yksi perheestä kuollut

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sisarvaimot-sarjan uuden kauden ensi-iltaa on odotettu yli vuoden ajan. Viimekauden jälkeen on tapahtunut paljon asioita, joita ei välttämättä käsitellä uudella kaudella. Syynä on se, että uusin kausi kertaa enemmän vanhaa kuin esittää uutta.

Brownin perheessä on tapahtunut paljon. Jotkut suhteet ovat hajonneet ja perheeseen on syntynyt uusia vauvoja. Yksi ikävimmistä tapahtumista on Janelle ja Kody Brownin pojan, Garrisonin, kuolema. On kuitenkin epätodennäköistä, että uuden tuotantokauden jaksot esittävät vuoden suurimpia tapahtumia. Jaksoissa näet keskitytään lähinnä Kodyn ja sisarvaimojen totuttelua elämään ilman suurperhettään.

Jaksoissa näytetään muun muassa se, kuinka Kody ja Robyn kamppailevat yksiavioisessa avioliitossaan. He vierailevat muun muassa valtavalla tontillaan, joka oli aikoinaan tarkoitettu neljälle vaimolle perheineen rakennettavaksi.