Sons of Anarchy -tähti Netflix-sarjaan – näyttelee tosielämän pahamaineista murhaajaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Netflixin tositapahtumiin perustuvassa Monster-sarjassa perehdytään Yhdysvaltoja ja koko maailmaa ravistelleisiin murhatapauksiin. Sarjasta julkaistiin hiljattain tuore kausi Hirviöt: Lyle ja Erik Mendezin tarina, jonka keskiössä ovat vanhempiensa murhista tuomitut Mendezin veljekset.

Monster-sarjan kolmas kausi on jo työn alla. Tuleva kausi kertoo murhaajana ja haudanryöstäjänä tunnetusta Ed Geinistä. Häntä näyttelee Sons of Anarchy -sarjasta tuttu Charlie Hunnam.

Ed Geinin rikokset kuuluvat historian pahamaineisimpiin. Kaksi naista murhannut Gein ryösti hautausmaalta ruumiita, joiden osista hän valmisti erilaisia esineitä. Vuonna 1957 pidätetyn Geinin tarina toimi inspiraationa muun muassa Psyko ja Teksasin moottorisahamurhat -elokuville.

Sarjan ensimmäinen kausi kertoi sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerista. Ensimmäinen kausi nousi Netflixin katsotuimpien nimikkeiden joukkoon.