Suomen parhaat lounasravintolat äänestettiin – ykkönen löytyi Savosta

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen parhaat lounasravintolat on jälleen valittu. Työsuhde-etuja tarjoavan Edenredin järjestämän Suomen Paras Lounas 2024 -äänestyksen voitti tänä vuonna Lapinlahdella sijaitseva Neste Matin ja Asema.

– Asiakaskunta voi hyvinkin olla paljon muitakin kuin lapinlahtelaisia. Huoltoasemille pysähtyy päivittäin useita matkailijoita ja ammattikuljettajia, joten se yhdistettynä hyvään lounaaseen voi siivittää pitkälle kilpailussa Suomen parhaasta lounaasta, kertoo Edenredin työelämäasiantuntija Laura Lahtinen tiedotteessa.

Toiseksi kilpailussa sijoittui vantaalainen Bistro Liekki ja kolmanneksi Helsingin Kampintorilla toimiva ruokarekka Bamilami Food Truck. Sijoilla 4-6 oli jo viime vuonna menestyneitä ravintoloita. Sijalla neljä oli Vantaan Star Lunch, sijalla viisi Puumalan Poiju ja sijalla kuusi Mikkelin Rami Visulahti.

– Bamilamin ruokarekka tuo uuden kontrastin lounasruokailuun. Se on täysin erilainen kuin voittaja. Siinä missä voittaja on huoltoasema päätien varrella, on Bamilami ehkä urbaaneinta ruokaa mitä olla voi, Lahtinen kommentoi.

Avoimessa verkkoäänestyksessä äänensä antoivat yhteensä 100 080 suomalaista. Äänestäjämäärän kerrotaan miltei tuplaantuneen kahden viime vuoden aikana. Kilpailun suojelijana toimii kokki Harri Syrjänen.

Suomen paras lounas -tulokset 2024:

1. Neste Matin ja Liisan Asema, Lapinlahti



2. Bistro Liekki Talvikkitie, Vantaa



3. Bamilami Food Truck, Helsinki



4. Star Lunch Ravintola, Vantaa



5. Ravintola Puumalan Poiju, Puumala



6. Rami Visulahti (Ramin Konditoria Kahvila Oy), Mikkeli



7. Frantsilan Kehäkukka, Hämeenkyrö



8. Täffä Lunch, Espoo



9. Ravintola Factory Salo, Salo



10. Lempilounas Oy, Turku