Varas kuvasi Kemiössä epähuomiossa kotimatkansa: ”Kuulustelussa ei paljon neuvoteltavaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta kantautuu ajoittain uutisia tapauksista, joissa rikolliset toimet ovat menneet hänen kannaltaan eeppisesti pieleen, mutta nyt Lounais-Suomen poliisi kertoo vastaavan tapauksen kotimaasta. Tässä tapauksessa rikollinen oli tietämättään kuvanut sekä rikoksensa että myös kotimatkansa ja lopulta kotipihansa.

Tapaus sai alkunsa, kun varas iski 12. syyskuuta Stella-yhteysaluksen laiturityömaalle. Kesken rötöstelynsä varas oli mitä ilmeisimmin huomannut, että hänen puuhiaan tallensi työmaan tapahtumia tallentamaan asennettu valvontakamera. Varas päätti sitten ottaa kameran mukaansa peitelläkseen jälkiään, mutta ei ymmärtänyt kameran yhä kuvaavan.

– Poliisin onneksi – ja murtomiehen epäonneksi – nykyaikainen turvatekniikka on aika fiksua. Joskus vähän liiankin fiksua. Akkuvarmennettu ja pilveen ikiajoiksi tallentava kamera nauhoitti hyvälaatuista kuvaa epäillyn edesottamuksista työmaalla, epäillyn kulkupelistä, kotimatkasta, kotiosoitteen pihalta ja vieläpä keittiöstä, jonne epäilty oli lopulta päätynyt anastamaansa kameraa ihmettelemään, Lounais-Suomen poliisi kertoo.

– Poliisilla oli hyvät eväät mennä koputtamaan epäillyn ovea, ja asian selvittely oli lopulta aika helppoa. Kuulustelussa ei ollut kovinkaan paljon neuvoteltavaa. Asia etenee syyteharkintaan lähiaikoina, poliisi jatkoi.