Mount Everest kasvaa – tutkijat selvittivät syyn

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mount Everest on maailman korkein vuori. Jo valmiiksi yli 8 840 metrin korkeuteen kohoava vuori vain kasvaa vuosi vuodelta. Kavutahti on tosin sen verran hidasta, ettei korkeuden lisääntymistä voi erottaa paljain silmin.

Mount Everest on nykyään 15-50 metriä korkeampi, kuin 89 000 vuotta sitten. Nyt tutkijat ovat selvittäneet, mistä Mount Everestin kasvu johtuu. Taustalla on Himalajan jokien kehittyminen vuosituhansien saatossa.

Himalajan Kosi- ja Aruin-jokien uskotaan yhdistyneen kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Veden virtaamisen muutos aiheutti eroosiota eli kallio- ja maaperän kulumista. Eroosio on vähentänyt vuoren painoa, minkä seurauksena maa sen alapuolella on hiljalleen noussut ylöspäin.

The Guardian -lehden mukaan tutkijat arvioivat Mount Everestin kasvavan noin 0,16-0,53 milliä vuodessa. Samaa on nähty tapahtuvan myös läheisillä Lhotse ja Makalu-vuorilla. Tutkimus julkaistiin alun perin Nature Geoscience -tiedejulkaisussa.