Sankka lumimyräkkä voi iskeä Lappiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sää jatkuu loppuviikolla syksyisen viileissä merkeissä. Paikoitellen sää voi saada jopa talvisia sävyjä, mikä on syytä ottaa huomioon liikenteessä. Lappiin ja Koillismaalle ennustetaan torstaille ja perjantaille mahdollisesti runsastakin lumisadetta.

– Yöt ovat melko kylmiä – etelässä saakka on ajoittain ja paikoin hallaa ja yöpakkasia. Pohjoisessa ei kannata lumisateisina hetkinä lähteä kesärenkailla liikkeelle, lisäksi kuura ja liukkaus ovat mahdollisia muuallakin maassa paikoin öisin ja aamuisin, kertoo meteorologi Anna Latvala Forecan sääblogissa.

Päivälämpötilat ovat loppuviikolla etelässä 8-14 asteessa, maan keskiosassa 8-12 asteessa, pohjoisessa 3-10 asteessa ja Pohjois-Lapissa 0-5 asteessa. Perjantain vastaisena yönä lämpötila voi laskea etelässäkin pakkasen puolella. Pohjoisessa yöpakkasta voi olla jo -9 astetta.

Perjantain lumimäärä saattaa olla Inarissa ja Utsjoella jopa 10-20 senttiä. Latvalan mukaan lumi kuitenkin painuu kasaan, joten pitkäkestoiseksi lumipeite ei jää. Yleisimmin lumikertymät ovat 5 sentin molemmilla puolin.