Varoitus Euroopan ulkopuolelle matkustaville – jätä tämä matkamuisto ottamatta

Koti & Asuminen Matkailu · Tim Isokivi

Maailmalla kasvaa monenlaisia näyttäviä kasveja, mutta niiden kanssa on syytä olla tarkkana matkustaessa. Ruokavirasto muistuttaa, ettei EU:n ulkopuolisista maista voi tuoda Suomeen kasveja, siemeniä tai mukuloita ilman kasvinterveystodistusta. Kasvien mukana voi levitä tauteja ja tuholaisia.

Kasvinterveystodistuksen hankkiminen on matkailijalle käytännössä mahdotonta, joten kasveja, siemeniä ja muita tuoreita kasvituotteita ei voi tuoda matkatavarana EU:n ulkopuolelta. Myös verkosta tilattaessa tarvitaan kasvinterveystodistus ja usein myös tarkastus lähetyksen saapuessa maahan.

– Jos ostaa kasveja verkkokaupasta EU:n ulkopuolelta, pitää varmistaa, että niiden mukana tulee kasvinterveystodistus. Myös EU:n sisällä toimivan verkkokaupan kohdalla kannattaa varmistaa, että kyseessä on ammattimainen verkkokauppa, joiden tuotteet ovat peräisin valvotusta tuotannosta, kertoo tiedotteessa erityisasiantuntija Sari Haikola Ruokaviraston kasvinterveys- ja lannoiteyksiköstä.

Suomesta löydettiin kesällä koloradonkuoriaisia ja jalavanhankapistiäisiä. Molemmat ovat vierasperäisiä lajeja, jotka voivat aiheuttaa mittavaa tuhoa. Ne uhkaavat Suomen luontoa ja kasvintuotantoa.

Haikolan mukaan esimerkiksi Yhdysvaltojen matkalta mukaan tarttuva pronssijalosoukko voisi aiheuttaa suurta vahinkoa Suomen koivuille. Kyseessä on yksi vaarallisimmista tuholaisista Suomen kannalta.