HBO:n The Last of Us jatkuu ensi vuonna – odotetun kakkoskauden traileri julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Naughty Dog -yhtiön suosittuun pelisarjaan perustuva televisiosarja The Last of Us saa jatkoa. HBO-sarjan odotettu toinen tuotantokausi ilmestyy vuoden 2025 aikana. Esimakua uusista jaksoista saadaan tuoreessa teaser-trailerissa.

Toinen kausi sijoittuu aikaan viisi vuotta ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. Joelin ja Ellien rauha murtuu kertaheitolla, kun menneisyyden tekojen haamut palaavat vainoamaan heitä. He joutuvat konfliktiin sekä toistensa, että uusien vaarallisten vihollisten kanssa.

Sarjan toisen tuotantokauden pohjana toimii vuonna 2020 ilmestynyt The Last of Us Part 2 -peli. Rooleihinsa palaavien Pedro Pascalin ja Bella Ramseyn lisäksi mukana ovat muun muassa uusia hahmoja näyttelevät Kaitlyn Dever, Isabela Merced, Young Mazion ja Jeffrey Wright. Sarjan tarkka jatkumisajankohta selviää myöhemmin.