Heikki Paasosen perhe kasvoi – paljasti syntymäbiisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten suosikkijuontaja Heikki Paasonen ilmoitti viime keväänä, että heidän perheeseensä odotetaan toista pienokaista. Heikki ja Marita Paasosella on ennestään tytär, joka syntyi vuonna 2021. Nyt perhe on kasvanut yhdellä jäsenellä.

Vanhemmat ilmoittivat uuden tulokkaan saapumisesta päivityksellä, jossa he kertoivat pojan saapuneen maailmaan lopulta pikavauhtia iltapäivällä. Samalla he paljastivat minkä kappaleen soidessa lapsi syntyi.

– Huolella kuratoitu synnytyssoittolista oli tälläkin kertaa mukana ja oli minuutista kiinni, ettei syntymä osunut isosiskon tapaan Beatlesin Hey Juden kohdalle. Syntymäbiisiksi osui lopulta J. Karjalaisen Eddie Boyd -polaroid. Sen tahdissa pikkukaveri tulikin maailmaan sellaisella vauhdilla, ettei siinä paljon epiduraaleja ehditty edes ajatella, vanhemmat kertoivat.

– Perinteemme mukaan syntymäbiisi märittelee lapsen työnimen, joten virallista nimeämistään odotellessa kutsumme häntä Ediksi, he jatkoivat.