Käärijän aisapari Häärijä pudotti uutispommin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Käärijän keikoilla on nähty usein Häärijänä tunnettu hahmo. Hius- ja pukeutumistyyliltään Käärijää muistuttavalla Häärijällä on tapana patsastella lavalla hiljaa, kasvot peruslukemilla. Nyt Käärijän menneisyyden haamukseen kuvailema Häärijä vaikuttaa rikkovan hiljaisuutensa.

Häärijän viralliselle Instagram-tilile ilmestyi julkaisu, jonka mukaan hän julkaisee oman singlen. Baila-niminen kappale ilmestyy perjantaina 11. lokakuuta. Kappaleesta saatiin myös esimakua Häärijän TikTok-tilillä.

Käärijä suuntaa tänä syksynä Euroopan-kiertueelle. Sunnuntaina 6. lokakuuta Berliinistä alkava kiertue vie artistin muun muassa Saksaan, Hollantiin, Ranskaan ja Iso-Britanniaan. Tiedossa ei ole, onko myös Häärijä mukana kiertueella.

@paidatonkiehuja.official Häärijä – Baila 🪈 Out 11/10/24 #häärijä #fyp #baila #käärijä #dance #suomitiktok #newsong #dancechallenge @Käärijä ♬ alkuperäinen ääni – Häärijä