Ota tämä polkupyörän yksityiskohta talteen – helpottaa varkauden selvittämisessä

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pelkästään Itä-Suomessa on tänä vuonna varastettu lähes 900 polkupyörää. Niistä yli 200 on ollut sähköpyöriä. Poliisi kehottaa pitämänä huolen pyörän lukitsemisesta ja kehottaa ottamaan kulkuneuvon tunnistetiedot talteen.

– Eniten polkupyöriä varastetaan suuremmissa kaupungeissa ja esimerkiksi Kuopiossa pyörävarkauksia on tämän vuoden aikana poliisin tietoon tullut 313 tapausta, Joensuussa 336 tapausta ja Mikkelissä 107 tapausta, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisin tiedotteessa.

Varastettujen polkupyörien arvot vaihtelevat muutamasta pyörästä yli 6 000 euroon. Itä-Suomessa polkupyöriä varastetaan eniten sulan maan aikana. Varastetut pyörät myydään tyypillisesti eteenpäin esimerkiksi internetissä.

Polkupyörien lukitseminen ei tilastojen mukaan juurikaan estä varkauksia, mikä johtuu esimerkiksi murtovälineiden kehittymisestä. Poliisille ilmoitetuissa tapauksissa 86 prosenttia anastetuista polkupyöristä on ollut lukittuna. Yleisiä ovat myös tapaukset, joissa varkaat ovat vieneet pyöriä asuinkiinteistöistä hallussaan olevilla avaumilla.

Pohjalaisen mukaan polkupyörän ostavat kirjaavan liian harvoin ylös pyörän yksilöivän tunnistetiedon eli runkonumeron. Tuoreessa selvityksestä reilusti alle puolessa poliisin rikosilmoitusjärjestelmässä olevissa anastetuista polkupyöristä oli merkintä runkonumerosta. Ilman tunnistetietoa anastettua omaisuutta ei voi etsintäkuuluttaa.

Ilman omistajan ilmoittamaa tunnistetietoa on myös mahdotonta sanoa, kenelle poliisin haltuun päätyvä polkupyörä kuuluu. Lukitsematta jätetystä polkupyörästä ei puolestaan saa vakuutuskorvausta.

– Olisi ensiarvoisen tärkeää, että polkupyörän omistajat kirjaisivat tuon polkupyörän runkonumeron itselleen muistiin. Tämän lisäksi olisi hyvä kirjata polkupyörästä ylös pyörän merkki ja malli sekä pyörän väri. Helpointa nämä tiedot on tallentaa esimerkiksi ottamalla niistä kuvia omalla puhelimella, Pohjalainen ohjeistaa.