Sääennuste lupaa hyvää lokakuun lopuksi – 10 astetta voi ylittyä Lapissakin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sää jatkuu lämpimissä merkeissä lokakuun loppupuolella. Syksy on ollut huomattavasti lauhempi kuin viime vuonna, jolloin Lapissa oli jo laajalti lumipeite 20. lokakuuta mennessä ja lähes koko maassa oli öisin pakkasta.

Viikko alkaa tuulisissa merkeissä, ja maanantaina jopa myrskypuuskat ovat mahdollisia länsirannikolla. Tiistai on puolestaan laajalti aurinkoinen ja poutainen päivä ajoittaisista puuskista huolimatta. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 9-13 astetta, pohjoisessa 7-10 astetta ja Pohjois-Lapissa 3-8 astetta.

Keskiviikkona Suomen yli itään kulkee kuurosadealue. Sen jäljessä Suomeen leviää viileämpää ilmaa. Päivälämpötilat voivat kuitenkin nousta maan etelä- ja keskiosissa 7-12 asteeseen, pohjoisessa 7-10 asteeseen ja Pohjois-Lapissa 0-4 asteeseen.

Syksyisen lämpimän sään ennustetaan jatkuvan myös loppuviikolla, jolloin lounaasta virtaa jälleen lämmintä ilmaa Suomeen. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa päivisin 7-13 astetta ja pohjoisessa 3-9 astetta. Lapissa voi olla öisin heikkoa pakkasta.