Hämmentävä isku kenkäkauppaan – varkaille 100 oikean jalan kenkää

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Ohiossa tutkitaan kenkäkauppaan kohdistunutta rikosta. Cincinnatin Inside Sole Bros -liikkeeseen murtautuneiden saaliiksi päätyi muun muassa sata kappaletta oikean jalan kenkiä.

Inside Sole Brosin omistaja Hunter Emigh sai ilmoituksen murrosta puhelimeensa kello kolmen aikoihin aamuyöstä 8. lokakuuta. Hänen saapuessaan paikalle varkaat olivat jo kadonneet. Kolmen varkaan mukaan päätyi yli 50 erilaista vaatekappaletta, noin tusina kenkäparia ja 100 oikean jalan kenkää.

Paikallinen poliisi tutkii parhaillaan tapausta. Emigh arvioi WCPO-uutissivustolle varastetun omaisuuden arvon olevan 45 000 dollaria, eli noin 41 000 euroa. Viimeiset pari vuotta ovat olleet Emighille ja hänen yritykselleen haastavia, sillä viime vuonna joku ajoi autolla liikkeen ikkunasta sisään.