Uusia Taru sormusten herrasta -elokuvia tulossa – ensi-ilta jo tänä vuonna

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjojen maailmaan matkustetaan valkokankaalla jälleen lähitulevaisuudessa. Tulossa on ainakin kolme Keski-Maahan sijoittuvaa elokuvaa, joista ensimmäinen saa ensi-iltansa jo tänä vuonna.

Elokuvista ensimmäinen on animaatioelokuva Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota. Aikaan 183 vuotta ennen Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian aikaa sijoittuva elokuva saa ensi-iltansa 13. joulukuuta 2024. Esimakua elokuvasta saadaan trailerissa.

Toinen tulossa oleva elokuva on vuonna 2026 ilmestyvä The Lord of the Rings: The Hunt for Gollum. Kyseessä on Jacksonin trilogiaa edeltävään aikaan sijottuva näytelty elokuva. Tarinan keskiössä on Klonkku, jota näyttelevä Anthony Serkins myös ohjaa elokuvan.

Taru sormusten herrasta ja Hobitti -elokuvien käsikirjoittaja Philippa Boyens paljasti Empire-lehdelle myös kolmannen elokuvan olevan suunnitteilla. Kolmannen elokuvan tarkat yksityiskohdat ovat vielä pimennossa. Mukana on kuitenkin todennäköisesti Gandalf-velho, jota on valkokankaalla näytellyt Ian McKellen.