Cardi B:stä lastensuojeluilmoitus – aikoo haastaa pilailijan oikeuteen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen räppäri Cardi B sai juuri kolmannen lapsensa. Cardi B kertoi pienokaisen syntyneen 7. syyskuuta, mutta tytön nimeä hän ei vielä paljastanut. Tähti on viime päivinä kärsinyt terveysongelmista, joiden vuoksi hän on viettänyt aikaa sairaalassa.

Cardi B on ollut nyt hyvin raivoissaan tuntemattomalle henkilölle, joka oli tehnyt myöhään illalla hänen perheestään lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojeluviranomaiset olivat yhdeltätoista illalla saapuneet hänen kotiinsa koputtelemaan oville lasten nukkuessa.

Kyse oli ollut perättömästä puhelusta, jonka mukaan talossa olisi pahoinpidelty lapsia kun he olivat todellisuudessa jo syvässä unessa. Cardi B ei ollut itse kotona, koska hän oli sairaalassa, mutta hän teki hyvin tuohtuneen livelähetyksen sosiaalisessa mediassa suoraan sairaalavuoteestaan.

Livelähetyksen aikana Cardi B kertoi People-sivuston mukaan palkkaavansa yksityisetsivän selvittämään tämän puhelun tehneen henkilöllisyyden, jonka jälkeen Cardi B tulee viemään asian oikeuteen. Cardi B:n mukaan hänen kiusaajansa ovat vieneet pilailun liian pitkälle sotkiessaan siihen myös hänen lapsensa.