Donald Trump jälleen syytettynä – malli kertoo hississä tapahtuneesta kopeloinnista

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tällä hetkellä Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on jälleen syytettynä seksuaalisesta ahdistelusta. Tällä kertaa entinen malli, Stacey Williams, syyttää miestä ahdistelusta ja kopeloinnista, joka tapahtui vuonna 1993.

Sosiaalisessa mediassa Donald Trumpin oma veljentytär Mary L Trump on jakanut videolla näkyvän Stacey Williamsin haastattelun, jossa nainen muistelee tapausta itkuisena. Hän seurusteli Jeffrey Epsteinin kanssa ja mies vei hänet tapaamaan Donald Trumpia.

Epstein katseli vieressä hymyillen kun Donald Trump oli kosketellut Williamsia sopimattomalla tavalla ja ottanut häntä kiinni rinnoista ja takapuolesta. Tilanteen jälkeen Epstein oli syyttänyt Stacey Williamsia ja kysynyt miksi nainen antoi sen tapahtua.

Donald Trump on kieltänyt tehneensä asioita, joista Stacey Williams häntä syyttää. Trumpia kohtaan on tehty People-sivuston mukaan vähintään 26 naisen toimesta syytöksiä, joissa Trumpin on väitetty seksuaalisesti ahdistelleen ja hyväksikäyttäneen uhreja. Vuonna 2023 Trump todettiin yhteen tapaukseen syylliseksi, minkä vuoksi hän joutui maksamaan uhrilleen E. Jean Carrollille yhteensä 88 miljoonaa dollaria.