Lepakko salamatkusti eläintarhasta naisen kotiin – oli piiloutunut takin sisään

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eläintarhassa poikansa kanssa vieraillut saksalaisnainen koki melkoisen palattuaan kotiinsa. Hänen takkinsa sisältä paljastui siivekäs salamatkustaja, joka oli peräisin Karlsruhessa sijaitsevasta eläintarhasta.

Elina Öfefe oli vieraillut poikansa kanssa eläintarhan eksoottisten eläinten osastolla sijaitsevassa lepakkoluolassa. Käynti kesti vain pari minuuttia. Lepakot lentelivät luolassa aivan lähietäisyydellä, ja kokemus oli Öfefen mukaan hauska.

Öfefe kierteli eläintarhaa vielä jonkin aikaa poikansa kanssa. Kotona hän riisui takkinsa, ja löysi yllätyksekseen lepakon piileskelemästä sen sisältä. Eläin piteli tiukasti kiinni hänen mekostaan.

Öfefe yritti soittaa eläintarhaan, mikä osoittautui hankalaksi myöhäisen kellonajan vuoksi. Lopulta hän onnistui ottamaan yhteyttä lepakkoasiantuntijaan. Öfefe sulki edelleen mekosta roikkuneen lepakon ohjeiden mukaisesti laatikkoon banaanin ja hunajaveden kera.

Naisen aviomies ja poika veivät lepakon seuraavana päivänä takaisin eläintarhaan. Eläintarhan tiedottaja Timo Deible kertoi Badische Neueste Nachrichten -lehdelle eläimen olevan hyvässä kunnossa. Hänen mukaansa tapaus on erittäin harvinaislaatuinen, sillä lepakot eivät tyypillisesti lähesty ihmisiä.