Entinen avustaja Kanye Westistä: ”Tarjosi mahdollisuuden työviisumiin seksiä vastaan”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri Kanye Westin entinen avustaja Lauren Pisciotta on tehnyt järkyttäviä paljastuksia räppäristä seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa oikeudenkäynnissä. Pisciotta väittää räppärin harjoittaneen ihmiskaupan kaltaista toimintaa, jossa hän kuljetti sopivia työntekijöitä ulkomailta yritykseensä.

Pisciottan mukaan työntekijöiden tuli kuitenkin suostua toteuttamaan Kanye Westin villejä fantasioita. Naiset saivat työviisumin räppärien yhteyksien kautta esimerkiksi Adidaksella tai Gapissa. Heidän saapuessaan maahan West antoi naisille epäselviä työnimikkeitä Yeezy-toimistoissaan ja muissa yhtiöissään Pisciottan mukaan.

– Hän myös vaati heitä allekirjoittamaan salassapitosopimukset pitääkseen kokemuksensa luottamuksellisina työskennellessään hänelle, nainen kertoi oikeudessa.

Westillä oli Pisciottan mukaan seksisuhteita useiden Yeezy-yrityksensä naispuolisten työntekijöiden kanssa. West on kiistänyt kaikki syytteet ja aikoo nostaa oman vastakanteen kunnianloukkauksesta. Pisciotta nosti aiemmin tänä vuonna toisen kanteen, jossa hän myös syytti räppäriä laittomasta työnsä irtisanomisesta, The Economic Times uutisoi.