Sylvester Stallonen tanssivideosta viraalihitti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Toimintatähtenä parhaiten tunnettu Sylvester Stallone on yllättänyt tuoreella somevideollaan. Näyttelijä julkaisi Instagramissa videon, jossa hänet nähdään esittelemässä tanssiliikkeitään. Julkaisu sai runsaasti huomiota 78-vuotiaan Stallonen faneilta.

Videolla Stallone tanssahtelee paljain jaloin Smokey Robinson & The Miraclesin Motown-hitti More Loven tahtiin. Tummansiniseen paitaan ja farkkuihin sonnustautunut näyttelijä kertoi harjoitelleensa videon kuvaushetkellä tulevaa tuotantoa varten.

– Minut yllätettiin sovitellessani vaatteita tulevaa projektia varten. Mahtava kappale joka tapauksessa, Stallone kirjoitti kuvatekstissä.

Stallone ei kertonut tarkemmin, minkälaisesta projektista on kyse. Hän kuitenkin julkaisi uuden tanssivideon seuraavana päivänä. Tällä kertaa taustamusiikkina toimi Bryson Tillerin Rambo-kappale, joka on nimetty Stallonen tähdittämän kuuluisan elokuvasarjan mukaan.