Uniasiantuntijat: Kellojen siirtämisellä vakavia seurauksia terveydelle

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kelloja ryhdyttiin siirtämään kesäaikaan, jotta ihmiset saisivat enemmän valoisan aikaa elämäänsä ajan hypätessä tunnin eteenpäin keväällä. Syksyllä kellonaikoja siirretään takaisin tunti taaksepäin ja pimeät aamut muuttuvat valoisammaksi.

Keskusteluja kellojen siirtämisen tarpeellisuudesta käydään edelleen, käytäntö jatkuu monissa maissa. Suomessa siirrytään takaisin talviaikaan viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 27. lokakuuta. British Sleep Societyn asiantuntijat ovat kannattaneet kesäajan täydellistä poistamista, koska puolen vuoden välein tapahtuvalla muutoksella on paljon kielteisiä terveysvaikutuksia.



Tutkimusten mukaan kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien riski kasvaa kuudella prosentilla kellonaikojen muuttamisen jälkeen. On myös näyttöä, että sydän- ja verisuonisairauksista johtuvaa kuolleisuutta on esiintynyt enemmän siirtymisen jälkeisinä päivinä.

– Aamut ovat aikaa, jolloin kehomme kellot tarvitsevat eniten valoa pysyäkseen tahdissa, Northumbrian yliopiston professori Malcolm von Schantz perustelee ja uskoo, että yhdessä ajassa pysyminen olisi kaikista paras vaihtoehto.