Kissanpentu joutui viemäriin – pelastaja ryömi apuun putkea pitkin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tukalaan tilanteeseen joutunut kissapentu pelastettiin taannoin onnistuneesti Yhdysvalloissa. Pieni kissa oli joutunut viemäriin, josta se ei päässyt pois omin voimin. Paikalle kutsuttiin paikallisen eläinsuojan pelastustehtäviin erikoistuneet työntekijät.

Escambian piirikunnan poliisiaseman työntekijä oli kuullut viemäristä naukumista. Escambia County Animal Welfaren työntekijät yrittivät ensin houkutella kissanpentua ulos toistamalla kissaemon ääniä viemäriaukon ulkopuolelle. Kun tämä ei tuottanut tulosta, päätti Meredith Roberson pelastaa kissan omin käsin.

Fox 10 -uutissivuston mukaan Roberson ryömi henkilökohtaisesti viemäriputkea pitkin kissanpennun luokse. Pipes-niminen kissa saatiin lopulta pois pinteestä ehjin nahoin. Kissanpennulle tullaan etsimään uutta kotia, kunhan se on toipunut koettelemuksestaan.