Aikuisviihde tuotti 20-vuotiaalle Sophie Rainille huikeat 43 miljoonaa vuodessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen Sophie Rain on noussut viime aikoina sometähdeksi, kun hän ryhtyi myymään itse tuottamaansa aikuisviihdettä verkossa ja alkoi ansaita materiaalillaan tähtitieteellisiä summia. Omien sanojensa mukaan hän ansaitsi vuodessa huimat 43 miljoonaa dollaria ja oli siten yksi kyseisen verkkopalvelun eniten ansaitsevista tähdistä.

Floridan Miamissa syyskuussa 2004 syntynyt Sophie Rain työskenteli aiemmin tarjoilijana, mutta sai lopulta potkut somessa jättisuosion saaneen härskin videon takia. Nykyisin hän tienaa keskimäärin 3,6 miljoonaa dollaria kuukaudessa. Tulojensa paljastumisen jälkeen hänet on noteerattu laajasti myös muualla kuin aikuisviihteen saralla, joten hänen seuraajamääränsä kasvaa parhaillaan nopeasti eri somekanavissa. Hän onkin nousemassa 2020-luvulla miesten päiväunien kärkikaartiin.

Kasvavasta suosiosta kertoo, että OnlyFans-palvelussa jättisummia tienaavalla Sophie Rainilla on Tktokissa noin kymmenen miljoonaa seuraajaa sekä Instagramissa viisi miljoonaa ja Snapchatissa kolme miljoonaa seuraajaa. Sophien suosituin Tiktok-video on saanut jo lähes 100 miljoonaa katselukertaa ja määrä kasvaa edelleen nopeasti. Saamillaan rahoilla hän maksoi pois vanhempiensa velat.