Naisen outo käytös moottoritiellä johti poliisitehtävään – sitten paljastuikin hyvä syy

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australian Victorian liikenteessä todistettiin 30. marraskuuta yllättävää tilannetta. Paikallisen moottoritien varrella liikkui nainen, jonka kuvailtiin käyttäytyneen erikoisesti. Käytökselle paljastui hyvä syy.

Poliisi sai ilmoituksen paljain jaloin moottoritien reunalla nähdystä naisesta noin kello 10.40 paikallista aikaa. Nainen kertoi poliisille ajaneensa moottoritietä pitkin, kun hän tunsi jonkin koskettavan jalkaansa. Katsoessaan jalkatilaan hän huomasi isokokoisen käärmeen luikertelevan ylös säärtään pitkin.

Kuljettaja onnistui ravistamaan käärmeen pois jalastaan. Tämän jälkeen hän pysäytti autonsa tien reunaan ja hyppäsi ulos turvaan. Nainen ei loukkaantunut välikohtauksen aikana.

Poliisi kutsui apuun Melbourne Snake Company -yritykselle työskentelevän käärmeasiantuntijan. Hän poisti käärmeen turvallisesti autosta. Kuljettajan reaktio ei ollut aivan ylimitoitettu, sillä asiantuntija totesi matelijan olevan maailman myrkyllisimpiin käärmelajeihin kuuluva tiikerikäärme.