Näyttelijä ja malli Denise Richards päätti poistua Beverly Hillsin Täydelliset naiset -sarjasta vuonna 2020, koska hänelle naisten juonittelu ja juoruilu olivat liikaa. Nainen ei kuitenkaan ole jättänyt töitään realitytelevision parissa.
Denise Richards nähdään Special Forces -sarjan uudella kolmannella tuotantokaudella. Sen lisäksi hän esiintyy myös uudessa realitysarjassa, joka keskittyy yksinomaan hänen perhe-elämäänsä kolmen lapsen, 20-vuotiaan Samin, 19-vuotiaan Lolan ja 13-vuotiaan Eloisen, äitinä. Sarjassa nähdään myös tähden aviomies Aaron Phypers.
Uuden realitysarjan nimi on Denise Richards and the Wild Things ja siinä päästään näkemään kunnolla tähden yksityiselämää. ”Olen hyvin innoissani, mutta samaan aikaan jännittynyt kun muistan, että nyt kaikki tulevat näkemään perheeni”, Denise Richards kommentoi Us Weekly -sivuston mukaan.