Supertähtien muodonmuutokset ihmetyttävät – onko kaupungissa uusi kirurgi?

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni on etenkin tänä vuonna saanut ihmetellä ja ihastella useampien supertähtien muodonmuutoksia. Näyttää siltä, että tunnetut julkkiskaunottaret ikääntyvät takaperin ja näyttävät yllättäen vuosikymmeniä nuoremmalta kuin vielä vuosi sitten.

Etenkin Christina Aguileran, Demi Mooren ja Lindsay Lohanin kasvot ovat olleet suuren ihmetyksen keskipisteenä. Naisten ulkonäkö näyttää muuttuneen nuorekkaammaksi hyvin radikaalilla tavalla, mutta muutos on niin hienovaraisesti ja taitavasti tehty, että kaikki ovat jääneet pohtimaan mitä toimenpiteitä muutokseen on tarvittu.

Tuorein tapaus näyttää olevan Donatella Versace, jonka kasvot ovat myös hiljattain muuttuneet. Naisten kasvoissa tapahtuneen ulkonäkömuutoksen kädenjälki on monien mielestä hyvin samanlainen keskenään, minkä vuoksi ajatellaankin, että kaupunkiin on tullut uusi erittäin taitava kauneuskirurgi.

Jonny Betteridge -niminen kauneuskirurgi arvioi aiemmin toimenpiteitä, joita hän uskoo esimerkiksi Lindsay Lohanin kasvojen muutoksen vaatineen. Miehen arvion mukaan uusi ulkonäkö on tullut maksamaan jopa 300.000 dollaria.