2010-luvulla suuresta suosiosta nauttinut poikabändi One Direction saattoi suunnitella paluuta ennen yhtyeeseen kuuluneen Liam Paynen kuolemaa. Payne menehtyi pudottuaan hotellin parvekkeelta Argentiinan Buenos Aireissa 16. lokakuuta.
One Directionin kaikki viisi jäsentä olivat US Weekly -lehden mukaan keskustelleet paluukonsertista. Suunnitelmat laitettiin toistaiseksi jäihin Paynen kuoleman vuoksi. Lehden mukaan on kuitenkin mahdollista, että jäljellä olevat jäsenet palaavat yhteen Paynen muistokonsertin merkeissä.
One Direction ei koskaan virallisesti lopettanut. Brittiläinen yhtye kuitenkin tiedotti jäävänsä tauolle vuonna 2016. Poikabändin jäsenet ovat sen jälkeen keskittyneet omiin sooloprojekteihinsa, eikä yhtyeen paluu ole vaikuttanut todennäköiseltä. Paynen kuoleman kerrotaan tulleen järkytyksenä One Directionin jäsenille. Heidän on paljastettu olleen jälkikäteen yhteydessä toisiinsa aikaisempaa enemmän.