Ulkomaisista halpaverkkokaupoista tilaaminen on yleistynyt Suomessa. Temun, Sheinin ja Wishin kaltaisilta toimijoilta tilaaminen on niin arkipäiväistä, että temuttamisesta on tullut yleinen termi. Halvoista verkkokaupoista tilaaminen on kuitenkin riski.
Pop Vakuutus kertoo tiedotteessaan, että halpaverkkokaupasta hankkittu eletroniikka voi osoittautua jopa hengenvaaralliseksi. Elektroniikka ei aina vastaa EU:ssa asetettuja turvallisuus- ja laatustandardeja. CE-merkinnän puuttuminen voi viestiä puutteeista sähkö- ja paloturvallisuudessa.
– Puutteet laadunvalvonnassa voivat johtaa siihen, että laitteissa käytetään heikkolaatuisia komponentteja, jotka voivat rikkoutua, laitteet ylikuumentua ja aiheuttaa vakavia vaaratilanteita, kertoo tiedotteessa POP Vakuutuksen tutkintapäällikkö Paavo Niemelä.
Lievimmilläänkin tuotteiden puutteet voivat aiheuttaa harmitusta. Halpatuotteita ei ole suunniteltu pitkäikäisiksi, minkä vuoksi joululahja voi mennä rikki jo muutaman käyttökerran jälkeen. Tämä lisää myös elektroniikkajätteen määrää.
Ulkomaisista halpaverkkokaupoista ostetut tuotteet eivät myös aina sovi suoraan suomalaiseen sähköjärjestelmään. Käyttöohjeetkin voivat olla puutteellisia. Kuluttaja jää myös usein ilman vahvaa kuluttajansuojaa.