Yksinhuoltajaäiti kuljettaa lastaan kolme kertaa viikossa toiselle paikkakunnalle harrastuksiin. Yhdensuuntainen matka kestää noin tunnin. Autossa istuminen on äidin ja hänen lapsensa yhteinen juttutuokio, jolloin keskustellaan kaikki mieltä painavat ja keventävät asiat. Äiti pääasiassa kyselee ja kuuntelee.
Näin yksinkertainen asia voi olla lapselle päivän kohokohta. Vieressä on tärkeä aikuinen, joka oikeasti kuuntelee ja on kiinnostunut lapsensa päivästä ja siitä, mitä hänen mielessään liikkuu. Toisinaan lapsi kertoo omista vihan tunteistaan, joita esimerkiksi koulussa tapahtunut kiusaaminen on aiheuttanut. Siten viha pääsee ulos ja purkaantuu. Aikuinen antaa keinoja tunteiden käsittelyyn ilman ylenpalttista vatvomista. Pääasia on, että asioista keskustellaan ääneen.
Pelastakaa Lapset ry muistuttaa, että empatian ja tunnetaitojen pohja luodaan varhain lapsuudessa ja siksi empatiakasvatukseen on tärkeä panostaa jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Leikissä lapsi voi harjoitella roolinottoa ja toisen asemaan asettumista turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa epäonnistumisesta, ja muiden esimerkkiä seuraamalla lapsi saa vihiä myötätunnon osoittamisen tavoista.
Vihasta ja vihamielisyydestä on tärkeä puhua lasten ja nuorten kanssa, ja pohtia yhdessä keinoja toimivaan rinnakkaiseloon näiden tunteiden kanssa. On tärkeä osoittaa, että myös negatiivisista tunteista saa ja voi puhua, ja pelkästään oman kokemuksen sanoittaminen voi jo helpottaa epämieluisten tunteiden kanssa painivaa.
– Lapset oppivat tunnetaitoja aina suhteessa muihin ja siksi myös sillä, miten aikuiset puhuvat omista tunteistaan ja miten he osoittavat empatiaa toisia kohtaan on äärettömän suuri merkitys, ekstremismin vastaisen työn asiantuntija Rosa Haavisto Pelastakaa Lapset ry:stä kertoo.