Saksalaismies asunut jo kaksi kuukautta veden alla – asetti erikoisen tavoitteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Saksalaisen Rüdiger Kochin tämänhetkinen asumisjärjestely on ainutlaatuinen. Ilmailuteknikkona työskentelevä Koch on yli kahden kuukauden ajan veden alla. Tarkemmin ilmaistuna hänen kotinaan toimii mereen upotettu kapseli Panaman rannikon tuntumassa.

Koch muutti kapseliin 26. syyskuuta. Hänen tarkoituksenaan on nousta kuivalle maalle 24. tammikuuta, jolloin meren alla vietettyjä päiviä kertyy 120. Koch haluaa rikkoa 100 päivää meren alla vuonna 2023 asuneen Joseph Diturin asettaman maailmanennätyksen.

30 neliömetrin kapselin mukavuuksiin kuuluvat sänky, vessa, tv, kuntopyörä ja verkkoyhteydellä varustettu tietokone. Suihkua kapselissa ei ole. Kochin kapseli on yhdistetty pystysuoralla putkella merenpinnan yläpuolella sijaitsevaan toiseen kapseliin, josta perheenjäsenet, kollegat ja toimittajat voivat saapua tapaamaan häntä.

59-vuotiaan Kochin mukaan hän ei tavoittele ainoastaan ennätyksen rikkomista. Hänellä on myös korkealentoisia visioita, jotka hän haluaa todistaa toimiviksi tempauksellaan.

– Ihmiskunnan pitäisi muuttaa valtamereen. Yritämme todistaa, että meret ovat varteenotettava ympäristö ihmisastukselle, Koch kertoi AFP-uutistoimistolle.