Tuoreen tutkimuksen mukaan mielenterveys saa parhaimman hyödyn liikunnasta, mikäli sitä harrastatetaan luonnossa. Luonnossa liikkuessa ei ole mielenterveyden hyvinvoinnin kannalta väliä minkälaista liikuntaa harrastaa. Pääasia on, että ihminen viettää aikaansa aktiivisen toiminnan parissa ja puhtaan luonnon ääressä.
– Sillä ei vaikuta olevan suurta merkitystä, millaisia aktiviteetteja luonnossa tehdään, sillä keskeistä mielen hyvinvoinnin kannalta on luontoympäristö ja siellä vietetty aika, tutkija Hanna Rekola Itä-Suomen yliopistosta kertoo.
Luonnossa vietetyn ajan hyvinvointivaikutuksia on aiemmissa tutkimuksissa selitetty erityisesti liikunnan määrän ja tehon lisääntymisen kautta. On kuitenkin myös esitetty, että pelkkä oleskelu luontoympäristössä, riippumatta luonnossa tehtävästä toiminnasta, lisäisi positiivisia tunteita ja nopeuttaisi stressistä toipumista. Tuoreet tutkimustulokset tukevat tätä oletusta, jonka mukaan erityisesti luontoympäristössä liikkuminen tai ylipäätään luonnossa oleminen vahvistaisivat mielen hyvinvointia.