Disneyn tuoreesta animaatiosta tuli hitti – runsaasti katsojia myös Suomessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Disneyn tuore Vaiana 2 -animaatioelokuva on osoittautunut menestykseksi elokuvateattereissa. Elokuva rikkoi ensi-iltaviikonloppunaan ennätyksiä lippuluukulla. Vaiana 2 on ollut menestys myös Suomessa.

Vaiana 2 keräsi avausviikonloppuna 386 miljoonan dollarin maailmanlaajuiset lipputulot. Disneyn tiedotteen mukaan kyseessä on vuoden 2024 toiseksi suurin globaali avaus. Yhdysvalloissa elokuva tuotti avausviikonloppuna 225 miljoonaa dollaria, joka on Variety-lehden mukaan uusi kiitospäiväviikonlopun ennätys.

Vaiana 2 keräsi viikonloppuna Suomessa 39 037 katsojaa. Kyseessä on Walt Disney Animation Studiosin kaikkien aikojen suurin avausviikonloppu Suomessa heti Frozen 2 -elokuvan jälkeen.

Tuoreessa elokuvassa Vaiana ja Maui päätyvät uuden seikkailun Vaianan kuullessa odottamattoman kutsun ympäri Oseaniaa purjehtivilta esi-isiltään. Elokuvan englanninkielisessä versiossa pääroolien ääninäyttelijöinä toimivat Auli’i Cravalho ja Dwayne ”The Rock” Johnson. Suomenkielisessä versiossa rooleissa ovat Yasmine Yamako ja Juha-Pekka Mikkola.