Suomen suurimpiin iskelmätähtiin kuuluva Katri Helena päättää vuosikymmeniä kestäneen uransa laulajana. Sitä ennen luvassa on vielä suurkonsertti. Artisti esiintyy viimeistä kertaa julkisesti Helsingin Olympiastadionilla 16. elokuuta 2025.
Vuodesta 1963 lähtien levyttäneen Katri Helenan uran päätöskonsertissa kuullaan hittejä, kuten Katson sineen taivaan, Anna mulle tähtitaivas, Puhelinlangat laulaa, ja Katson autiota hiekkarantaa. Olympiastadionin konsertti on tiedotteen mukaan artistin ainoa keikka ensi vuonna. Konserttipäivä on Katri Helenan 80-vuotissyntymäpäivän aatto.
– Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta todistella mitään kellekään vaan vaikuttaa ihmisten sydämiin laulamalla. En tee tätä itseni vaan yleisön ja kuuntelijoiden vuoksi. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut laulaa näin kauan. Olen aina tuntenut suurta vastuuta tekemisestäni. Kun viimeinen ilta on ohi, tulee päällimmäisenä tunteena varmasti olemaan suuri kiitollinen helpotus, Katri Helena kertoo tiedotteessa.
Katri Helenan uran varrelle mahtuu yhteensä lähes 500 levytettyä kappaletta, suuri määrä hittejä ja 19 kultalevyä. Uutta musiikkia on luvassa vielä ennen uran päätöstä. Olympiastadionin päätöskonsertin liput saapuvat myyntiin maanantaina 16. joulukuuta kello 9 Lippu.fi-palvelussa.