Paris Jackson meni kihloihin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Popin suurtähti Michael Jacksonin tytär Paris on mennyt kihloihin. Asia paljastui Paris Jacksonin tuoreessa Instagram-julkaisussa, jossa hän toivotti musiikkituottaja Justin Longille hyvää syntymäpäivää. Julkaisussa kävi ilmi, että Justin on kosinut häntä.

Julkaisun kuvakarusellissa oli mukana otos, jossa Justin on kumartunut Parisin eteen sormusrasia kädessään. Mukana oli myös suuri määrä kuvia pariskunnan yhteisistä romanttisista hetkistä. Kihlasormuskin vilahtaa kuvissa.

– Elämä kanssasi näiden kuluneiden vuosien aikana on ollut sanoinkuvaamatonta hullunmyllyä, enkä voisi unelmoida täydellisempää ihmistä viettämään sitä kanssani. Kiitos, että annat minun olla sinun. Rakastan sinua, Paris kirjoitti kuvatekstissä.

Laulajana uraa tehnyt Paris ja Justin Long alkoivat seurustelemaan vuonna 2022. Justin työskentelee musiikkituottajana, ääniteknikkona ja lauluntekijänä. Pariskunta on pitänyt suhteensa pitkälti poissa julkisuuden valokeilasta.