Joulun sääennuste päivittyi – monessa perheessä toiveet täyttyvät sittenkin?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jouluviikolle ennustettiin vielä taannoin lauhaa säätä, mutta sittemmin ennuste on ottanut toisenlaisen suunnan. Tuoreen kuukausiennusteen mukaan edessä voi olla valkea joulu ainakin osassa maata. Osaan maata ennustetaan jopa tavanomaista kylmempiä keskilämpötiloja.

– Joulun väri ei vielä kuukausiennustekartoilta ole ennustettavissa, vaikka valkoinen joulu on varsin todennäköinen suuressa osassa maata. Etelä- ja länsirannikolla joulun väri on epävarmin, kertoo meteorologi Joanna Rinne Forecan kuukausiennusteessa.

Joulukuun 16. alkavalla viikolla keskilämpötilat ovat pohjoisessa 1-3 astetta tavanomaista kylmempiä ja maan etelä- ja keskiosassa 0-1 astetta tavanomaista viileämpiä. Lapissa pakkaslukemat ovat ajoittain 10-20 asteen tienoilla. Viikon sateiden ennustetaan tulevan lumena, vetenä ja räntänä.

Uusi kuukausiennuste näyttää Suomen eteläpuoliskolle hieman tavanomaista kylmempää viikon keskilämpötilaa. Pohjoispuoliskolla viikon keskilämpötila on ajankohdalle tavanomainen. Jouluviikonkin sisällä säässä voi kuitenkin olla vaihtelua.

– Jouluviikolla värit kuukausiennusteen kartoilla ovat heikentyneet kertoen pikemmin sään heikentyneestä ennustettavuudesta kuin ajankohtaan nähden tavanomaisesta säästä. Sateisuudessa ei ole suurta eroa ajankohdan keskiarvoon nähden, mutta etelässä värit kallistuvat hitusen vähäsateiseen suuntaan, Rinne kertoo.