Kaliforniassa on tehty odottamaton musiikkiin liittyvä löytö. San Fernandossa sijaitsevasta hylätystä varastotilasta paljastui poptähti Michael Jacksonin nauhoittamaa, aikaisemin julkaisematonta musiikkia.
Entinen poliisi Gregg Musgrove kertoi The Hollywood Reporter -lehdelle saaneensa tietää vastastotilasta, joka kuului aikoinaan musiikkituottaja Bryan Lorenille. Musgroven ystävän ostamasta varastosta paljastui lukuisia nauhoja. Yksi niistä piti sisällään 12 julkaisematonta raitaa, joita Michael Jackson nauhoitti vuosina 1989-1991 ennen Dangerous-albumiaan.
– Olen vieraillut Jakcsonin fanisivustoilla. Osan kappaleista on huhuttu olevan olemassa, osasta on vuodettu osia. Parista ei ole koskaan kuultukaan, Musgrove kertoi lehdelle.
Musgroven mukaan kappaleisiin kuuluu muun muassa Don’t Believe It, jossa Jackson ottaa kantaa häneen liittyviin kohuihin. Mukana on myös Truth on Youth, jossa räppäri LL Cool J vierailee. Yllättävän raidasta tekee erityisesti se, että myös Jacksonin kuullaan räppäävän kappaleella.
Fanit eivät todennäköisesti pääse kuulemaan löydettyjä kappaleita. Musgrove lähestyi Jacksonin perikuntaa löytönsä tiimoilta, mutta perikunta ei päätynyt ostamaan nauhoja. Perikunta kuitenkin myös varoitti, ettei nauhojen omistajalla ole oikeuksia niiden sisältöön, eikä niiden sisältämää materiaalia näin ollen saa julkaista.