Poliisi huolestui autoilun yleistyneestä ilmiöstä: ”Voi olla elämän viimeinen hetki”

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisissa on huolestuttu vaarallisesta ilmiöstä liikenteessä. Suosittua sometiliä Facebookissa ylläpitävä liikennepoliisi Anne Lepistö kertoo kiinnittäneensä työkavereidensa kanssa huomiota siihen, kuinka huolimattomasti moni autoilija noudattaa nykyään liikennevaloja.

Lepistö kertoo esimerkkitapauksen, jossa hän valvoi partiokaverinsa kanssa liikennettä siviilimallisella autolla. He olivat pysähtyneet Turun myllytunnelissa punaisena palaviin valoihin, kun viereisellä kaistalla ajoi auto risteyksen yli. Partio puuttui asiaan, eikä onnettomuutta ehtinyt aiheutua.

– Tuntuu autoilijoille olevan ihan normaalia, että keltaisen liikennevalon alkaessa palamaan kiihdytetään vauhtia, eikä suinkaan hiljennetä ja pysäytetä ajoneuvoa. Laki kuitenkin velvoittaa pysähtymään jo keltaisella, jos sen voi vaaratta tehdä, Lepistö kirjoittaa julkaisussaan.

Lepistö kertoo poliisin myös havainneen, että punaisia valoja päin ajetaan liian usein. Hän toteaa keltaisen valon keston olevan taajamassa kolme sekuntia ennen punaiseen vaihtumista. Siksi on ontuva selitys, ettei autoa saa pysäytetyksi ennen valon vaihtumista punaiseksi.

– Toivoisinkin nyt, että jokainen autoilija miettii seuraavan kerran ajoon lähtiessä kannattaako kiihdyttää vauhtia valojen vaihtuessa keltaiseksi tai ajaa päin punaisia liikennevaloja. Se kiireinen päätös voi olla jonkun elämän viimeinen hetki, Lepistö varoittaa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.