Mies palautti 50 vuotta sitten lainaamansa kirjan kirjastoon – sitten seurasi yllätys

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni on joskus palauttanut kirjastosta lainaamansa kirjan myöhässä, mutta harva aivan yhtä myöhässä kuin Chuck Hildebrandt. Yhdysvaltalaismies yritti palauttaa lainaamansa kirjan 50 vuotta myöhässä. Hän sai lopulta pitää sen itsellään.

Nykyään Chicagossa asuva Hildebrandt tutki taannoin kirjahyllynsä sisältöä, kun hän huomasi omien kirjojen joukossa kirjastosta lainatun teoksen. Baseball’s Zaniest Stars -kirja oli lainattu Detroitissa sijaitsevasta Warrenin kirjastosta 4. joulukuuta 1974. Hildebrandt totesi Detroit Free Press -lehdelle hävenneensä asiaa.

Hildebrandt yritti palauttaa kirjan kirjastoon vieraillessaan Detroitissa kiitospäivänä. Kirjastonhoitaja sätti häntä leikkimielisesti. Kirja ei ollut enää kirjaston järjestelmässä, ja Hildebrandt sai pitää sen itsellään muistona.

Kirjasto ei myöskään perinyt teoksesta myöhästymismaksua, jota olisi kerääntynyt yhteensä yli 4 380 euron edestä. Hildebrandt yrittää parhaillaan kerätä vastaavaa summaa lahjoittaakseen sen Reading is Fundamental -hyväntekeväisyysjärjestölle.