Taannoin uutisoitiin miten nykyisin nuoret naiset voivat ansaita kymmeniä miljoonia euroja myymällä kuvia ja videoita alastomasta vartalostaan. Alan tuorein supertähti on yhdysvaltalainen 20-vuotias Sophie Rain, jonka kerrotaan ansainneen vuodessa uskomattomat 43 miljoonaa euroa tekemällä maksullista aikuisviihdettä. Hän esittelee vartaloaan myös maksuttomasti.
Nyt Rain on esitellyt samalla ystävänsä, kun hän on julkaissut videon itsestään ja ystävistään uima-altaan reunalla. Talo näyttää olevan juuri se, jonka Sophie äskettäin osti tähtitieteellisillä rahoillaan. Hänen tulevaisuutensa on taloudellisesti jo turvattu, mutta yhä edelleen hän ansaitsee suuria summia rahaa vartalollaan.
20-vuotias Miamissa syntynyt Sophie Rain työskenteli aiemmin tarjoilijana, mutta sai lopulta potkut somessa jättisuosion saaneen härskin videon takia. Nykyisin hän tienaa keskimäärin 3,6 miljoonaa dollaria kuukaudessa. Tulojensa paljastumisen jälkeen hänet on noteerattu laajasti myös muualla kuin aikuisviihteen saralla, joten hänen seuraajamääränsä kasvaa parhaillaan nopeasti eri somekanavissa. Hän onkin nousemassa 2020-luvulla miesten päiväunien kärkikaartiin. Rainilla on Tktokissa noin kymmenen miljoonaa ja Instagramissa viisi miljoonaa seuraajaa.