Vuosikymmeniä median valokeilassa paistatellut yrittäjä Susanna Penttilä tuli alunperin tunnetuksi vaatekaupan yrittäjänä, mutta viime vuosina hyvin säilynyt kaunotar on tehnyt näkyvää uraa realityohjelmien tähtenä ja maksullisen aikuisviihteen parissa. Jälkimmäisessä Susanna tienaa kertomansa mukaan ruhtinaallisesti.
Nyt vuorossa on ollut maksutonta sisältöä, sillä kurvitar on houkutellut maksavia asiakkaita somevideolla, jossa hän kertoo muun muassa itsestään ja autostaan ja kysyy kaksimielisesti ”Haluatko kyydit?”. Samalla Penttilä toteaa syttyvänsä sporttisista pojista.
159-senttinen ja alle 50 kiloa painava Susanna Penttilä on viime aikoina keskittynyt lyhyisiin somevideoihin, jossa hän esittää vain parin tai muutaman sanan lausahduksen tai kysymyksen. Hän perusti verkkopalvelun tulojaan varten oman osakeyhtiön ja taannoin paljasti, että verkkopalvelussa on satoja tuhansia euroja odottamassa niiden nostamista.