SZA julkaisi odotetun Deluxe-albuminsa SOS Deluxe: LANA – sisältää 38 kappaletta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen noussut R&B-tähti Solána Imani Rowe tunnetaan paremmin hänen taiteilijanimellään SZA. Nainen on julkaissut musiikkia vuodesta 2012 lähtien, mutta moni nuori on tutustunut artistiin paremmin vasta vuonna 2022 julkaistun SOS-hittialbumin myötä.

SZA:n fanit ovat saaneet nyt erityistä herkkua, kun artisti on viimein julkaissut pitkään odotetun deluxe-version menestyksekkäästä albumistaan. SOS Deluxe: LANA julkaistiin 20. joulukuuta ja sillä on peräti 38 kappaletta. Laajennettu versio albumista sisältää aiemmin julkaistun kappaleen Saturn, alkuperäisen SOS-albumin kaikki 23 kappaletta sekä 14 täysin uutta biisiä.

SZA aloitti Lana-albumin teasereiden jakamisen jo joulukuussa 2023. Hän on sittemmin kertonut albumin olevan erityisen merkityksellinen ja kiittänyt fanejaan heidän tuestaan. SOS-albumi vietti kymmenen viikkoa Billboard 200 -listan kärjessä ja se toi artistille myös kolme Grammy-palkintoa helmikuussa.