Viranomaiset muistuttavat: ”Ilotulitusnäytöksistä täytyy tehdä ilmoitus”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuoden vaihtuminen on jo ovella. Poliisi on uudenvuoden alla muistuttanut, että ilotulitusnäytöksestä tulee tehdä erillinen ilmoitus. Sääntö koskee myös näytöstä, joka on osa muuta yleisötilaisuutta.

Monet yritykset ja organisaatiot järjestävät ilotulituksia uudenvuodenaattona. Näissä tilanteissa, joissa ilotulitteita käyttää muu kuin yksityinen henkilö, on kyseessä ilotulitusnäytös. Sellaisen saa poliisin mukaan järjestää vain Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes) luvan saanut ammattilainen yritys.

Ilotulitusnäytöksen järjestävä yritys tekee ilmoituksen asiasta järjestämispaikkakunnan poliisille. Mikäli näytöksestä ei ilmoiteta etukäteen poliisille, on kyseessä räjähdesäännösten rikkominen. Seuraamuksena on sakkorangaistus.

Lisätietoa ilmoituksen tekemisestä kerrotaan poliisin sivuilla. Sivuilta löytyy myös ilmoituksen laatimiseen tarkoitettu lomake.