Asiakkaat raivostuivat – luksushotellien vastaanotto kerjäsi tippejä

Lifestyle Lux Matkailu · Terhi Piiroinen

Suomessa ei ole tapana antaa juomarahaa, koska palkkaus kattaa tulon. Oletuksena siis on, että asiakaspalvelu on hyvää ilman erillistä maksua. Yhdysvalloissa puolestaan asiakaspalvelu on aina erinomaista, koska monen palvelualan työntekijän elanto on riippuvainen juomarahoista.

Tapana on, että tippiä annetaan erikseen suoritetusta palvelusta. Maassa ei ole tapana, että perusasioista annetaan erillistä juomarahaa, kuten autovuokraamon tiskillä, kaupan kassalla tai hotellin vastaanottotiskillä. Nyt kuitenkin asiakkaat ovat huomanneet, että esimeriksi luksushotellien vastaanottotiskeille on ilmestynyt kahviloista tutut tippikupit. Toisinaan juomarahan pyytäminen on röyhkeämpää.

A View From The Wing matkablogin lukija kertoo, että kirjautuessaan luksustason hotelliin, Marriott LaSalleen, Teksasissa, annettiin hänelle paperilappu, jossa pyydettiin tippiä hotellihuoneen avaimen antamisen yhteydessä sisäänkirjautuessa. Siis asiakas on jo maksanut huoneestaan ja avaimestaan, eikä työntekijän periaatteessa tarvitse tehdä erillistä toimenpidettä tilanteessa.

Jos asiakaspalvelija olisi esimerkiksi antanut paremman hotellihuoneen tai muuta erikoisetua, voisi erillinen juomaraha tulla kyseeseen. Kyseessä ei ollut yksittäistapaus, sillä samanlaisia kokemuksia on kertynyt myös muista Yhdysvaltojen luksushotelleista.