Keniassa ihmetellään maahan pudonnutta valtavaa mysteeriesinettä. Kenian avaruushallinto KSA:n mukaan Mukukun kylään putosi 30. joulukuuta halkaisijaltaan noin 2,5 metrin kokoinen, metallista valmistettu rengas. Se painaa noin 500 kiloa.
Kukaan ei kuollut tai loukkaantunut esineen putoamisen seurauksena. Viranomaiset ovat sittemmin kuljettaneet esineen pois alueelta lisätutkimuksia varten. Sen uskotaan olevan peräisin avaruusraketista.
Alustavien tietojen mukaan kyseessä on laukaisualuksesta peräisin oleva esine, jonka olisi ollut tarkoitus joko palaa ilmakehässä tai pudota asumattomalle alueelle. CBS-uutissivuston mukaan KSA jatkaa asian selvittämistä. Avaruusromua putoaa aika ajoin alas maata kiertävältä radalta, toisinaan myös asutuksen keskelle.