Keniassa on kohdattu merkittävä ekologinen ja taloudellinen ongelma. Vieraslajina maassa tunnettu intianvaris n levinnyt holtittomasti ympäri maata ja uhkaa nyt yrittäjien toimeentuloa. Lisäksi varikset ovat vaarallisia luonnonvaraisille eläimille.
Kenialaisten mukaan varikset ovat vakava uhka paikallisille luonnonvaraisille eläimille, ekosysteemeille ja jopa maan taloudelle. Reutersin mukaan intianvaris tuotiin Itä-Afrikkaan 1800-luvun lopulla. Sen oli alun perin tarkoitus toimia jätehuollon tukena kaupunkialueilla. Laji on kuitenkin lisääntynyt räjähdysmäisesti, ja nykyisin Kenian alueella arvioidaan elävän lähes miljoona varista.
– Ne ovat vaarallisia, eivätkä pelkää mitään. Varikset saattavat syödä ruokaa lasten lautaselta tai suoraan heidän kädestään, Ocean Sports Resortin omistaja Geoff Bell kertoo Associated Pressille.
Varikset voivat myös levittää tauteja, joten paikalliset ovat nyt aloittamaan kampanjan niiden torjumiseksi. Variksia yritetään muun muassa joukkomyrkyttää.