Televisiotähti Kourtney Kardashianin 14-vuotias poika Mason on kertonut muuttavansa pois äitinsä luota. Hän haluaa asettua isänsä Scott Disickin luokse asumaan. Pojalla on ollut jo tovin vaikeuksia sopeutua uusioperheen elämään, kun hänen äitinsä avioitui ja sai vauvan rumpali Travis Barkerin kanssa.
Life & Style raportoi, että teini-ikäinen Mason on päättänyt asua isänsä Scott Disickin kanssa. Kourtney seurusteli Disickin kanssa yli vuosikymmenen ajan ja heillä on kolme yhteistä lasta. Mason on vanhin, Penelope on 12-vuotias ja Reign yhdeksän vuotta vanha. Kardashian on nyt naimisissa Travis Barkerin kanssa ja sai marraskuussa 2023 pojan nimeltä Rocky.
– Kourtney Kardashian on särkynyt pojan päätöksestä. Kourtney antaa Masonille tilaa käsitellä tunteitaan, mutta loppujen lopuksi hän syyttää pojan muutosta Scottia, sisäpiiriläinen kertoo.
– Scott yrittää aina olla hauska faija. Lapset saavat syödä epäterveellisesti ja valvoa myöhään. He saavat katsoa mitä haluavat ja milloin haluavat. Lisäksi Scott ostaa heille kaiken mahdollisen, joten lapset rakastavat viettää aikaa isänsä luona.
Kourtneyn pojat eivät ole suuria Barkerin faneja. Kardashianien viidennellä kaudella Penelope, Reign ja Rocky lähtivät äitinsä ja Barkerin kanssa matkalle Australiaan Blink-182:n kiertueelle. Mason jäi kotiin.
– Mason ei halua tulla. Hän on teini-ikäinen ja hän haluaa olla ystäviensä ja isänsä kanssa, Kourtney kertoi tällöin kameroille.